perjantai 17. lokakuuta 2014

Suuri Snadi

Suuri Snadi -tapahtuma Vantaan Energia Areenalla 18-19.10.2014. Pienen Haamun kauppa paikalla N1/16.

Meiltä lepakot teidänkin ullakollenne.

Lisää kuvateksti

lauantai 1. joulukuuta 2012

Pienen Haamun kauppa kiittää

18.11. olivat suuret markkinat Valkoisessa Salissa. Oli muuten hauskaa ja yleisöä kävi ihan kiitettävästi. Pienen Haamun kauppa kiittää kaikkia kävijöitä! Ja minkä saaliin veimmekään kotiin, rva Haamulla oli mm. Aalto-maljakko funkistaloon ja komea luuranko lääkärin vastaanottohuoneeseen. Molemmilla Haamun naisilla oli lisäksi Barbie-nukkeja, vaatteita ja vaikka mitä. Eläköön markkinat!!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Tampereelle

Hoi kaikki haamunmieliset!

Olemme taas mukana Tampereen taikasormet -näyttelyssä 17-18.3. Tamperetalolla.

Tulkaa nyt kaikki ihmeessä katsomaan kuinka pahasti meillä on tänä vuonna lepakoita ullakolla.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Talvi tuli

Ja ennenkuin ehdin noteerata kesän menoa, ehti tulla talvi.

Siinä välissä olivat minun syntymäpäiväni. Kuvia on Facebookissa, kannattaa vilkaista.

Nut valmistaudutaan Nukkeyhdistyksen markkinoille ja sen jälkeen JOULUun. Ähäkutti 75% lahjoista on ostettu.

Nödesbyssä ei ole paljoa tapahtunut. Ruokasali/kirjasto/keittiötalo on kesken. Aina välillä tulee pieni tapetinpala tai muu lisäys. Mutta sen laittaminen jatkuu kohta. Kunhan pääsen markkinoista ensin. Sain syntymäpäivälahjaksi kaikenlaista mukavaa ja lahjakortteja alan paikkoihin, joten Nödesbyn taloudellinen tilanne on vakaa.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Kesäloma

Koko kesä meni tuossa vain. Itse asiassa olen kesän aikana kartuttanut muotinukkevalikoimaa.

Kävimme Katjan kanssa penkomassa kellaria. Saalis oli mahtava. Kaivoimme esille parikymmentä hyvässä kunnossa olevaa Mattelin nukkea. Edustettuina ovat molemmat sukupuolet ja useat värit ja rodut. Muutamalla on tukka vähän kärsinyt. Ei kuitenkaan leikattu!

Olen saanut haltuuni kaksi Tonner -nukkea, jokusen Barbien ja Miss Revlon - ja kaksi Little Miss Revlon -nukkea. Siitä seuraa, että koko vapaa-aika, jota en vietä roikkumalla epäadekvaateissa toimissa tietokoneella, on mennyt nukenvaatteiden suunnitteluun, kaavoittamiseen ja valmistamiseen.

Mielestäni on hauskaa saada nudeja nukkeja, silloin voi päästää mielikuvituksensa vapaaseen lentoon.

Revlon tyttösille valmistin asut Mad Man -tyyliin. Eli, kun naiset vielä näyttivät naisilta. Barbiet odottavat toimenpiteitä. Muutama varmaan rerootataan ja saa uudet kasvomaalit, ihan kokeilun vuoksi. Sitäpaitsi pitäisi tehdä ainakin Steampunk pariskunta. olen jo varannut yhden Superstar barbien ja Pocahontasin John Smithin siihen tarkoitukseen. Nyt odottelen hiuslähetystä, sitten lähtee..

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Rva Haamun urotyöt

Kaapit on siivottu. (Ja ikkunat pesty.)Minä olen HYVÄ!

Ei kun oikeasti kaikki alkoi siitä, että Nukkeyhdistyksen tavarat tarvitsivat uuden säilytyspaikan. Keksin, että meilä on yksi kaappi täynnä turhaa romua. Vanhoja kenkiä ja kaikenlaista vaatekappalettä, joka vain kulkeutui entisestä kämpästä ja piti joskus selvittää.

No nyt oli joskus. Kaappiin jäi pienoismallikeittiön tavarat ja joulupukin asu. Muuten yhdistys valtasi koko paikan. Ja ihan hyvin mahtui. Juhlavuoden nukke sai arvoisensa paikan ylähyllyltä, siellä se on parhaassa turvassa.

Tänään tuli posti. Sen mukana oli ihan pikkuinen juna. Virpi Vihervä oli löytänyt sen jostain ja hankki sen minulle etukäteiseksi syntymäpäivälahjaksi. Keksin melkein heti katsellessani junaa, että se tarvitsee kiskot. Ajattelin tehdä ne hopealangasta, se taipuu melkein mihin vain. Sitä pitäisi olla aimo kieppi, tein siitä aikoinaan Katjalle hattuun ilmalaivakapteenin kokardin. Ja koska olen siivonnut monta viikkoa (sairaslomalla oli aikaa tuijottaa epäkohtia + kesälomalla selvittää ne), olen lähes varma hopealangan sijainnista.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

No onpas vierähtänyt aikaa

Kesä tuli vaivihkaa. Talo on edelleen huikeassa kaaoksessa.

Olen kuitenkin saanut omaa asumustani parempaan kuosiin. Löysin mm suureksi riemukseni vanhoja lehtiä penkoessani runsaasti Barbien vaatekaavoja ja vielä Baby Bornin kaavoja. Kaikki nämä viime vuosituhannelta. Luojan kiitos en ole hävittänyt niitä, luulin silloin nimittäin lopettavani nukketouhut iänkaikkisiksi ajoiksi. Ja hahhah.

Viimeisen kahden kuukauden aikana keksin, että ryhdyn vähän laittamaan kamalimpia Barbie-nukkeja uuteen kuosiin. Kävimme Nti Haamun kanssa koluamassa kellarin, saalis oli mainio. En edes muistanut, että meillä on niin paljon nukkeja ja vaatteita tallessa. Lisäksi nukenvaunut löytyivät loistokuntoisina.

Ostin riemuissani uuden (vanhan, siis käytetyn, mulle uuden) saumurin. Vanhassa on etuluukku saranoiltaan (kissat pudottivat koneen muuton aikana)ja muutenkin se on jo hiukan kämäinen. Sen kanssa meni enemmän aikaa ongelmienratkaisuun kuin työhön. Vähän niinkuin tietokoneella...

Huomenna lähdemme Lahteen Miniatyyrimarkkinoille Pienen Haamun kaupan ja Nukkeyhdistyksen kanssa. Sinne tulkaa kaikki kivasti katselemaan, meininki on hyvä. Ja mitä kaikkea ihanaa siellä onkaan. Onneksi palkkapäivä on vasta maanantaina. Se hiukan hillitsee menoa.

Ja taas mennään, nukenvaatteet tulevat kuivurista. Pääsen leikkimään.