Jouluseimi

Jouluseimi on lähes valmis. Vielä enkeleille mekot päälle ja tietäjien partojen lisäkiinnitys, ja sitten laatikkoon.

En sitten laittanut yhdellekään enkelille partaa, kiusaus oli kova. Varsinkin eilisen ruokapöytäkeskustelun jälkeen. Perhe nimittäin yksimielisesti totesi, että enkelithän ovat miehiä. Tai sitten heillä on väärä käsitys, ovatkohan Pietari, Mikael ja ne muut naisten nimiä. Ja yksi vielä kerkisi väittää, että piru (käytti sanaa s-tana) on langennut enkeli, se nyt kai sitten on ainakin nainen! Väitin, että naiset näyttävät raflaavammilta kiharoissa ja siivissä valkoinen kolttu yllä.

Yhtään paimenta en ole tehnyt. Itse asiassa tiedän, että seimilaatikossa töissä on yksi posliinipää. Voisin siitä tehdä paimenen huomenissa. Eipähän sitten lampaat pääsisi livohkaan.

Nyt toimeen. Mitään ei tapahdu, jos vain kirjoittelen. Kuva seuraa myöhemmin.

Historian siipien havinaa

No nyt vihdoinkin. Ensimmäinen askel Nödesbyn kylän historiikin julkaisemiseksi. Ja vähän nettipäiväkirjaa kaikenäköisestä muusta minipuuhasta.

Katsoin parhaaksi taltioida työn vaiheet tästä eteenpäin digitaalisesti, jätän MUSTAN KIRJAN vain ideoille. Ei muuten, mutta kun siitä alkaa sivut irtoilla väliin kertyvien kuvien painosta.

Aiemmin tapahtunutta:

1990 ostin talon, tekosyynä oli edellisenä talvena syntynyt tytär.

Tarvitseehan lapsi nukkekodin! Sisustin sitä aina välillä, ja tein uuden vauvan joka toinen vuosi ad. 1993. Se tekee Elon laskuopin mukaan 3 lasta. Sitten loppui se show. Nukkekotikin seisoi siellä täällä. Ja loppujen lopuksi se oli molempien tyttärieni hallussa vuosikymmenen. Voi vain kuvitella, missä kuosissa taloparka oli oltuaan vaikka minkä örkin kotina ja viimeiset vuodet erilaisten konien tallina. Onneksi leikkihevoset eivät tuota takapuolelta mitään orgaanista tuotetta.

Talo palautui haltuuni v. 2007 lopussa. Silloin vanhin lapsi muutti kotoa ja nuorin oli tullut mielestään niin vanhaksi, että nukkekoti huoneessa oli lapsellinen kapine. Talo sitten pyöri tyhjässä huoneessa, josta piti tuleman kirjasto. Meillä kaikki vaan tapahtuu joskus niin hitaasti, loivalähtöisiä kun ollaan.

Kevättalvella saimme kuitenkin jonkin ryhtipuuskan (olisikohan keskioluella ollut jokin vaikutus, katumusharjoituksia kenties?). Siirsimme kaikki miehen n. 2000 vinyyliä ja saman verran Cd-levyjä ynnä intohimoisesti kootut elokuvat tyhjään huoneeseen, joka ei sitten olekaan ollut kovin tyhjä sen koommin. Sitäpaitsi mieskin pysyy siellä hyvin pois jaloista, kun stereotkin siirtyivät mukana.

Talo siirtyi levyhyllyn paikalle portaiden päällä olevaan ylen epäkäytännölliseen tilaan. (On vaikea kuvitella, mitä arkkitehti on ajatellut suunnitellessaan tuollaisen kuolleen kulman vrt. keskiolut.) Sitten tuli taas luova tauko.

Tuijottelin taloa pari kuukautta ja mietin toisinaan sen kunnostusta, kunnes kevätaurinko ajoi remonttitöihin. Käytin yhden viikonlopun repien vanhaa tapettia, hioen ja maalaten taloa. Sen jälkeen taloon sijoitettiin kaikki huonekalut ja muu sälä, jota olin ehtinyt kerätä vuosien varrella mahdollista taloa varten.

Tällä hetkellä talossa sijaitsee Nödesbyn kylän konditoriamyymälä ja KustaaInkerin ja hänen poikansa PasiAnssin koti. KustaaInkeristä ja PasiAnssista kirjoittelen myöhemmin oman tekstin kuvineen.

Sen sijaan, että olisin tyytyväinen aikaansaannoksiini, olen hankkinut kolme valmistalon runkoa Gepetosta (jo viime vuoden kevätkesällä) ja koonnut ne. Yhdestä piti tulla vanhimmalle tyttärelle talo, mutta jotenkin sekin jäi meille. Lisäksi sahautin viereisessä puuverstaassa lisätalon, joka on suurempi kuin edellämainitut valmistalot, kokosin senkin ja yhdistin koko höskän. Silloin poikani (16v) sanoi, että sulla on varsin himmeä kartano. Joten Nödesby Gård - Hätälän kartano (josta piti tulla romanttisesti Kultalinnun kartano) sai nimekseen Himmeä Kartano. Koko kartano on jo maalattu sisältä ja ulkoa, lattiat on pinnoitettu ja sähkövärkit hankittu ja soviteltukin jo. Lisäksi on kauhea kasa huonekaluja ja muuta välineistöä. Kaiken kukkuraksi tein muutaman kummituksen, jokaisessa kunnollisessa kartanossa on kummitus, meillä on ainakin kolme, ehkä enemmänkin.

Ruokahalu kasvaa syödessä, olin jo varma, että kaikesta tästä tulisi hyvä pytinki. Mutta sitten joku kekkas myydä funkistalon pienoismallin.

Ja joku toinen kekkas ostaa sen. Arvata saattaa, mitä armas aviosiippa sanoi, kun kuuli, että sen pitää hakea Tapiolasta (kamalaa, toisesta kaupungista, hirveen kaukana, vaikee ajaa jne...Eiks sulla oo jo, mihin sä sen paat...) talo. No, lupasin kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista ja tankata. Talo tuli kotiin. Kyllä mieskin sitten myönsi, että on se aika kiva. Valotaideteoskin katolla.

Itse asiassa koko talo seisoo kaikessa komeudessaan yläkerrassa keskeneräisenä.

Kaiken ajan on vienyt Pienen Haamun Kauppa.

Olimme viime sunnuntaina 29.11 siis Nukke- ja nallemarkkinoilla myymässä kummitteluvälineistöä ynnä muuta. Kivaa hommaa, tunnelma oli mahtava.

Nyt tehdään välillä joulutilauksia. Töihin pitäisi saada uusi seimi, vanha on vähän rupsahtanut. Kaikki hahmot ovat kaapua ja hiuksia vailla työpöydällä valmiina. Torstaina menen yövuoroon, perjantaiaamuna pitäisi olla seimi esillä. Lisäksi keskeneräisenä on vähän joululahjoja.

Eilen kävimme Pienen Haamun Kaupan väen kanssa askarteluliikkeessä. Löysimme lumisadepalloja. Nyt pitää saada itsevalaisevat haamut palloon. Siinä mulle lauantai-illan huumaa kerrakseen.

Tässä mennään joulukuussa 2009.

Ylioppilastalolla

Markkinoilla istuminen näyttää olevan hedelmällistä.Markkinoilla istuminen näyttää olevan hedelmällistä.

Sunnuntaina istuttiin koko päivä Vanhalla Ylioppilastalolla Nukke ja nallemarkkinoilla.

Jo yöllä alkoivat pikku haamurattaat raksuttaa usvaisessa päässäni (olin yövuorossa, enkä nukkunut kahteen päivään - siksi usva). Keksin ainakin kolme uutta tapaa kummitella (tietenkin kummittelen jälkeenjääneille sitten myöhemmin). Tulokset ovat nähtävillä Tampereella Taikasormet -messuilla helmikuussa.

Sitäpaitsi, olen yrittänyt etsiä lepakonmuotoista piparimuottia. Kerran löydettiin enkeli, jota ensin luulimme lepakoksi - mutta voih! mikä pettymys. Ehkä sen voisi tuunata, tai sitten pitää tehdä itse. Piparikekkerit ovat kuitenkin Itsepäisyyspäivänä. Pääkallomuotti on, kiitos toimitusjohtaja Katjan.

Kummittelemisiin!

Syntymäpäiväboxi

Olin kinannut siipan kanssa siitä, voiko jonkun panna kylpemään ikuisiksi ajoiksi. Hän olisi halunnut, että Himmeän Kartanon kylppärissä on joku kylpemässä ammeessa.

Mielestäni ajatus oli kamala. Eihän Nallen ja Silken kylpyhuoneessa voi olla joku vieras ihminen ammeessa koko ajan. Eihän siellä voi sitten käydä asioimassa rauhassa, mitä nyt kukainenkin kylppärissään toimittelee.

Ajatus kuitenkin jäi kytemään. Ja bingo, tein roomboxin, jossa on nainen ja mies kylpemässä. Vieressä vinkkupullo, laseja, ruusuja ja mitäliepesuaineita. Vieressä tuolilla pyyhkeet ja kissa päällimmäisenä. Ihankuin meilläkin. Paitsi, ettei meillä ole ammetta, eikä me varmaan mahduttais samaan vannaan. Ja kruunuksi seinällä kalenteri, joka ajoittaa lahjan.

Mies oli oikein tyytyväinen, hän ei ollut kai kehdannut sanoa, että haluaisi jonkin oman miniatyyrikapineen. Lapset ovat koko vuoden teettäneet kaikkea huovutetuista jääkarhuista ja mangaeläimistä blues- ja hevibändiin saakka.

Olinpa Lahden miniatyyrimarkkinoilla 6.6. Jestas, että siellä oli vaikka mitä himotavaroita. Ostin funkistaloni Le Corbusier -divaanin. lehmäkuvioisen. Viimeisen viikon olen muuten siirrellyt sitä edestakaisin, en pysty päättämään, kuuluisiko se olohuoneeseen Skannon tuolien (itse värkättyjä kopioita!) viereen, vaiko sittenkin yläkerran flyygelin viereen luovan ajattelun sohvaksi. (Siinä voi ajatella vain pienempi ihminen!)

Toisekseen ostin, vaikkei olisi ollut pätäkkää, Tarulta ihanan nuken, punatukkaisen Johnny Deppin. Tytär vihertää vieläkin silkasta kateudesta.

Hänestä tullee Hans Schäfer (herra joka on tavattu Amsterdamissa ihan oikeasti, vain suomalaisista ruotsin kielen taitajista nimi oli sikahauska, hollantilaiset ihmettelivät, jotta mikä niin naurattaa).

Hans on jo pitkään elänyt Nödesbyn-kartanon suunnitelmissa. Hän on Saksassa syntynyt, tehokkaasti koulutettu luomutuotannon asiantuntija, jonka jo vanha paroni on palkannut tilanhoitajaksi. Hans on saksalaisen au-pair tytön Lieslin ja vanhan paronin (jo vainaa) nuoruuden aikainen vahinkolapsi. Isyyttä ei koskaan tunnustettu, mutta paroni huolehti pojan elannosta ja koulutuksesta kunnon gentlemannin tavoin.

Hans istui muutaman viikon keittiön työtasolla laatikon päällä kalsarit jalassa, joten ensin hän sai mustan t-paidan ja tänään mustat nahkahousut. Jestas, että on syötävän näköinen mies. Vanhan markkinoilta marraskuussa Hans sai oman pikku vaimon. Tämäkin on Tarun valikoimasta. Sirpakka pimu, onneksi löytyi heti farkut ja paita päälle. Näin joulukuussa voi tulla muuten vaikka mikä lentsu.

---

02.12.2009 13:58 | Ava

Nahkahousut

Olinpa Lahden miniatyyrimarkkinoilla 6.6. Jestas, että siellä oli vaikka mitä himotavaroita.

Ostin funkistaloni Le Corbusier -divaanin. Viimeisen viikon olen muuten siirrellyt sitä edestakaisin, en pysty päättämään, kuuluisiko se olohuoneeseen Skannon tuolien (itse värkättyjä kopioita!) viereen, vaiko sittenkin yläkerran flyygelin viereen luovan ajattelun sohvaksi.

Toisekseen ostin, vaikkei olisi ollut pätäkkää, Tarulta ihanan nuken, punatukkaisen Johnny Deppin. Tytär vihertää vieläkin silkasta kateudesta.

Hänestä tullee Hans Schäfer (herra joka on tavattu Amsterdamissa, vain suomalaisista ruotsin kielen taitajista nimi oli sikahauska, hollantilaiset ihmettelivät, jotta mikä niin naurattaa).

Hans on jo pitkään elänyt Nödesbyn-kartanon suunnitelmissa. Hän on Saksassa syntynyt, tehokkaasti koulutettu luomutuotannon asiantuntija, jonka jo vanha paroni on palkannut tilanhoitajaksi.

Oikeasti Hans on saksalaisen au-pair tytön Lieslin ja vanhan paronin (jo vainaa) nuoruuden aikainen vahinkolapsi. Isyyttä ei koskaan tunnustettu, mutta paroni huolehti pojan elannosta ja koulutuksesta kunnon gentlemannin tavoin.

No, minua on tässä viikon päivät kiusannut se, että Hans istuu keittiön työtasolla laatikon päällä kalsarit jalassa, joten ensin hän sai mustan t-paidan ja tänään mustat nahkahousut. Jestas, että on syötävän näköinen mies.

Ensimmäinen kotoa lähtenyt roombox

Toukokuu 2009, ensimmäinen isompi tekele, joka on lähtenyt kotoa.


Osastonhoitaja jäi eläkkeelle, ja työkaverit pyysivät tekemään jotain kivaa muistoksi.



Tässä on käytetty taustana käsiteltyä valokuvaa. Sitten on nukke, ja erilaisista sairaalavärkeistä laadittuja hoitovälineitä. Lisukkeena lintuhäkki, koska osastolla oli aikoinaan lintuja.

Aineksina on käytetty mm. pienen ruiskun mäntää ja insuliinikynän korkkia ja kuolleiden kuulokkeiden johtoa (ei sairaalavärkki). Puku on tehty opiskeluaikaisesta sairaalatakistani. Boxin taustakuva on työkaverin ottama ja käsittelemä. Oman kamerani hienoudet eivät aivan riitä oikein laadukkaisiin kuviin. Lintuhäkin hain Minimaailmasta, en enää ehtinyt ryhtyä värkkäämään itse.



Olen lukenut, että eläkelahja voimaantuu (inhoan tuota sanaa!YÖK) jos siinä käytetään työperäisiä tarvikkeita. Tämä on siis varsin voimakas kapine.

Nödesbyn kylä, eli Himmeä Kartano

No nyt vihdoinkin. Ensimmäinen askel Nödesbyn kylän historiikin julkaisemiseksi. Ja vähän nettipäiväkirjaa kaikenäköisestä muusta minipuuhasta.

Katsoin parhaaksi taltioida työn vaiheet tästä eteenpäin digitaalisesti, jätän MUSTAN KIRJAN vain ideoille. Ei muuten, mutta kun siitä alkaa sivut irtoilla väliin kertyvien kuvien painosta.

Aiemmin tapahtunutta:

1990 ostin talon, tekosyynä oli edellisenä talvena syntynyt tytär.

Tarvitseehan lapsi nukkekodin! Sisustin sitä aina välillä, ja tein uuden vauvan joka toinen vuosi ad. 1993. Se tekee Elon laskuopin mukaan 3 lasta. Sitten loppui se show. Nukkekotikin seisoi siellä täällä. Ja loppujen lopuksi se oli molempien tyttärieni hallussa vuosikymmenen. Voi vain kuvitella, missä kuosissa taloparka oli oltuaan vaikka minkä örkin kotina ja viimeiset vuodet erilaisten konien tallina. Onneksi leikkihevoset eivät tuota takapuolelta mitään orgaanista tuotetta.

Talo palautui haltuuni v. 2007 lopussa. Silloin vanhin lapsi muutti kotoa ja nuorin oli tullut mielestään niin vanhaksi, että nukkekoti huoneessa oli lapsellinen kapine. Talo sitten pyöri tyhjässä huoneessa, josta piti tuleman kirjasto. Meillä kaikki vaan tapahtuu joskus niin hitaasti, loivalähtöisiä kun ollaan.

Kevättalvella saimme kuitenkin jonkin ryhtipuuskan (olisikohan keskioluella ollut jokin vaikutus, katumusharjoituksia kenties?). Siirsimme kaikki miehen n. 2000 vinyyliä ja saman verran Cd-levyjä ynnä intohimoisesti kootut elokuvat tyhjään huoneeseen, joka ei sitten olekaan ollut kovin tyhjä sen koommin. Sitäpaitsi mieskin pysyy siellä hyvin pois jaloista, kun stereotkin siirtyivät mukana.

Talo siirtyi levyhyllyn paikalle portaiden päällä olevaan ylen epäkäytännölliseen tilaan. (On vaikea kuvitella, mitä arkkitehti on ajatellut suunnitellessaan tuollaisen kuolleen kulman vrt. keskiolut.) Sitten tuli taas luova tauko.

Tuijottelin taloa pari kuukautta ja mietin toisinaan sen kunnostusta, kunnes kevätaurinko ajoi remonttitöihin. Käytin yhden viikonlopun repien vanhaa tapettia, hioen ja maalaten taloa. Sen jälkeen taloon sijoitettiin kaikki huonekalut ja muu sälä, jota olin ehtinyt kerätä vuosien varrella mahdollista taloa varten.

Tällä hetkellä talossa sijaitsee Nödesbyn kylän konditoriamyymälä ja KustaaInkerin ja hänen poikansa PasiAnssin koti. KustaaInkeristä ja PasiAnssista kirjoittelen myöhemmin oman tekstin kuvineen.

Sen sijaan, että olisin tyytyväinen aikaansaannoksiini, olen hankkinut kolme valmistalon runkoa Gepetosta (jo viime vuoden kevätkesällä) ja koonnut ne. Yhdestä piti tulla vanhimmalle tyttärelle talo, mutta jotenkin sekin jäi meille. Lisäksi sahautin viereisessä puuverstaassa lisätalon, joka on suurempi kuin edellämainitut valmistalot, kokosin senkin ja yhdistin koko höskän. Silloin poikani (16v) sanoi, että sulla on varsin himmeä kartano. Joten Nödesby Gård - Hätälän kartano (josta piti tulla romanttisesti Kultalinnun kartano) sai nimekseen Himmeä Kartano. Koko kartano on jo maalattu sisältä ja ulkoa, lattiat on pinnoitettu ja sähkövärkit hankittu ja soviteltukin jo. Lisäksi on kauhea kasa huonekaluja ja muuta välineistöä. Kaiken kukkuraksi tein muutaman kummituksen, jokaisessa kunnollisessa kartanossa on kummitus, meillä on ainakin kolme, ehkä enemmänkin.

Ruokahalu kasvaa syödessä, olin jo varma, että kaikesta tästä tulisi hyvä pytinki. Mutta sitten joku kekkas myydä funkistalon pienoismallin.

Ja joku toinen kekkas ostaa sen. Arvata saattaa, mitä armas aviosiippa sanoi, kun kuuli, että sen pitää hakea Tapiolasta (kamalaa, toisesta kaupungista, hirveen kaukana, vaikee ajaa jne...Eiks sulla oo jo, mihin sä sen paat...) talo. No, lupasin kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista ja tankata. Talo tuli kotiin. Kyllä mieskin sitten myönsi, että on se aika kiva. Valotaideteoskin katolla.

Tässä mennään kesäkuussa 2009.

Nödesbyn kylän edeltävistä ja uusista tapahtumista teen oman blogin jahka ehdin kotona koneelle rauhassa. Luvassa on valokuviakin, jos nuorempi tytär lainaa minulle minun kameraani.