lauantai 13. kesäkuuta 2009

Nahkahousut

Olinpa Lahden miniatyyrimarkkinoilla 6.6. Jestas, että siellä oli vaikka mitä himotavaroita.

Ostin funkistaloni Le Corbusier -divaanin. Viimeisen viikon olen muuten siirrellyt sitä edestakaisin, en pysty päättämään, kuuluisiko se olohuoneeseen Skannon tuolien (itse värkättyjä kopioita!) viereen, vaiko sittenkin yläkerran flyygelin viereen luovan ajattelun sohvaksi.

Toisekseen ostin, vaikkei olisi ollut pätäkkää, Tarulta ihanan nuken, punatukkaisen Johnny Deppin. Tytär vihertää vieläkin silkasta kateudesta.

Hänestä tullee Hans Schäfer (herra joka on tavattu Amsterdamissa, vain suomalaisista ruotsin kielen taitajista nimi oli sikahauska, hollantilaiset ihmettelivät, jotta mikä niin naurattaa).

Hans on jo pitkään elänyt Nödesbyn-kartanon suunnitelmissa. Hän on Saksassa syntynyt, tehokkaasti koulutettu luomutuotannon asiantuntija, jonka jo vanha paroni on palkannut tilanhoitajaksi.

Oikeasti Hans on saksalaisen au-pair tytön Lieslin ja vanhan paronin (jo vainaa) nuoruuden aikainen vahinkolapsi. Isyyttä ei koskaan tunnustettu, mutta paroni huolehti pojan elannosta ja koulutuksesta kunnon gentlemannin tavoin.

No, minua on tässä viikon päivät kiusannut se, että Hans istuu keittiön työtasolla laatikon päällä kalsarit jalassa, joten ensin hän sai mustan t-paidan ja tänään mustat nahkahousut. Jestas, että on syötävän näköinen mies.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti