Olen väsännyt valokuvanäyttelyä tuohon sivuun koko päivän. Uskomattoman hankalaa saada muutama kuva esille. Ennenkuin järki leikkasi edes vähän. No nyt on diaesitys valmis kumminkin. Jos vielä hoksaisi, miten siihen saisi tekstit. Olisi vähän selityksiä. No. Myöhemmin sitten.
Välillä kyllä kävin eläinlääkärissä piskin kanssa. Koiralta otettiin rintasyöpäleikkauksen jälkeiset tikit pois. En tiedä kumpaa pelotti enemmän. Koira ei ainakaan olisi astunut eläinlääkärin ovesta sisälle. Takaisin tultiin sitten iloisesti häntä mutkalla. Ei kiristä enää!
Ja purin aamulla matkalaukun loppuun. Tampereen reissu on muisto vain. Illalla ryhdyn tekemään nukkekotini unelmapariskunnalle uusia vartaloita. Ajattelin askarrella ihan taipuvat nivelet. Ettei tulisi aika pitkäksi. Ostin nimittäin Tampereelta hra Gyllenfågelille uudet kädet, rikoin vanhat taitamattomuuttani, ja olivat ne kyllä aika hauraatkin. Nyt isolla miehellä on naisen kädet lainassa, ei hyvä!
Kaikkien näiden operaatioiden jälkeen puemme nukeille vihdoin hääasut päälle, olemme järjestäneet nti Haamun kanssa häähuoneen jo toissa kesänä. Joten olisi korkea aika päästä tositoimiin. Eihän kunniallinen pariskunta voi ryhtyä sitä ennen laittamaan perhettä. Ja perhe taas on saatava, koska talossa on monta valmista lastenhuonetta.
Kissoilla alkaa suuret juhlat, kun otan massailu- ja ompeluvehkeet esiin. Se on kuullemma kivaa, kumma kun mutsi saa hirveät pultit vähän väliä. Onko se nyt niin kamalaa, jos jollakulla on karvaiset jalat? Ihan vähän vain harmaakarvaiset...
tiistai 2. maaliskuuta 2010
Voi kun tietokonetyö vie aikaa
Tunnisteet:pienihaamu, pieni haamu
Pienen Haamun kauppa,
pieni haamu,
pienihaamu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti