Olimme viikonlopun Tampereella myymässä kummitteluvälineitä. Kivaa oli. Väkeä velloi ja olivat kovin kiinnostuneita. Varsinkin Neiti Haamu omituisessa tukassaan aiheutti uteliaisuutta. Oli se aika kumma.
Ja Aamulehdessä oli sitten sunnuntaiaamuna kuva ja haastattelu. Se oli pantu Neiti Haamun suuhun, oli kyllä oikeasti Rouva Haamun sanomisia. Mutta niin se vain on, että nuori outo nainen on kiinnostavampi, kuin keski-ikäinen kulahtanut eukko. Ja lehdistön vapaus on tietenkin kirjoittaa siten, kuinka asiat raflaavammilta kiinnostavat. Joten se siitä. Nti Haamun jo edesmennyt tuffa (=isoisä Porilaisittain) kuitenkin hykertelee pilven päällä. Hän kirjoitti vuosikausia teatterijuttuja Aamulehteen.
Vapaa ajat katselimme kaupunkia, saunoimme ja nukuimme. Ja söimme paljon.
Kiitos logistiikkamme, eli armaan siippani, pääsimme sunnuntain kamalassa kelissä turvallisesti kotiin. Muutenkin kiitos hänelle. On se kumma, mitä kaikkea miehet sietävät vaimoiltaan ja tyttäriltään. Joku muu olisi komentanut koko kummituspuodin huis hiiteen nurkistaan sotkemasta.
Ja vielä kiitos nuorimmaisellemme, joka urhoollisesti hoiti eläntarhaamme ja itseään poissaollessamme. Keskimmäinen oli matkassa mukana, istui jopa hetken tiskin takana, vaikka on niin ujo, ettei uskoisi. Mutta hyviä ideoita tursuaa häneltä, välillä vähän enemmänkin, kuin olisi tarpeen.
Nyt rva Haamu lähtee perkaamaan markkinoilta saatua saalista!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti